Suomi ja Ruotsi ovat PISA – tutkimuksen mukaan peruskouluopetuksen huippumaita. Olemme siitä ylpeitä, emmekä syyttä. Sen sijaan meillä ei ole kirjan kirjaa (mihinkään aineeseen) tarjolla niille, joiden ykköskielenä on AAC, eli vaihtoehtoiset kommunikointikeinot ja puhetta tukevat menetelmät. Tämä on häpeäpilkku meille.
Puhumattomattomille, kehitysvammaisille autisteille, joiden ensimmäinen kieli on AAC, eli viittomat ja kuvakommunikointi, ei koko heidän koulu-uransa aikana ole tarjolla yhtään oppi- tai työkirjaa omalla äidinkielellään. Opettajatilanne ei juurikaan ole parempi. Usein entinen avustaja toimii erityisluokanopettajana ilman minkäänlaista pedagogista koulutusta. Avustajilla voi olla jonkinlainen koulutus, mutta se ei aina sisällä viittomia, kuvakommunikointia, AAC – apuvälineitä, autismia, kehitysvammaisuutta, kohtaamista taikka erityisopetusta. Tämän lisäksi (erityisesti ruotsinkielinen) puheterapia on harvinaisuus. Lakisääteinen viittoma- ja kommunikointiopetus sekä AAC – apuvälineet loistavat lähes täysin poissaolollaan. Syinä tähän ovat osaamattomuus, välinpitämättömyys sekä heikko johtamistaito. Tilanne ruotsiksi on vieläkin heikompi resurssipulan takia.
Opetus tapahtuu lipuin ja lapuin, mikä on hidasta, kömpelöä ja jopa epähygieenistä. Opetuksen joustavuus ja laajuus kärsivät. Lapset sementoidaan kapasiteettiaan varhaisemmalle osaamistasolle. Materiaalipula ei ole työssään sinnittelevien sijaisten vika, ei myöskään pätkätyöllistettyjen avustajien vika. Katse kohdistuu virkamiehiin ja poliitikoihin. Missä ovat etiikka, kirjat tai suunnitelma B olankohautusten ja hiljaisuuden sijaan? Tuleeko tosiaan kaiken materiaalituotannon olla kannattavaa ja tapahtua liiketoimintaa harrastavien kustantamoiden toimesta?
Kirjojen puutteessa ja niiden rinnalla – irtokirjaimia ja laminoituja kortteja , Symbolikirjoitusta ja arkistointiongelmia
Erityislasten luokissa ei ole tietokoneita (monikossa). Lapset, joilla on sekä vuorovaikutukseensa että opetukseensa PC ja iPad, ovat varsinaisia poikkeuksia. Harvalla on edes jompikumpi käytössään. Jos/Kun kouluilla on laaja rekrytointialue, myötävaikuttavat kunnat tähän tilanteeseen. Ne eivät tiedä mitä ne myyvät tai ostavat. Tietotekniikka on poikkeus myös luokkahuoneiden sisällä. Jos sitä löytyy, ei sitä välttämättä hyödynnetä oikein tai ollenkaan. Joskus järjestelmän osat eivät ole yhdistettävissä toisiinsa. Palomuurit suojaavat järjestelmää lasten laitteilta, apuvälineiltä. Erityislapset käyvät eräänlaista irtomyyntikoulua. Lisäksi he elävät jatkuvassa Google -käännöksen kaltaisessa olotilassa, sillä ympäröivän maailman viittomien, kuvien ja puhelaitteiden käyttö ontuu. Opetus on (toimiessaan) pitkälti perheiden valmistelema ja rahoittama. Tietokoneavusteisia opetusohjelmia on omistettava kolme kappaletta, sillä tahoja on kolme. Silti on epäselvää, kuka vastaa kustannuksista ja harjoitusrupeamien räätälöinnistä. Yleensä käy niin, ettei kukaan niitä virallisesti hanki. Perhe ostaa omansa ja rakentaa lapselleen sopivan harjoituskokonaisuuden, jota vuorostaan joko käytetään tai sitten ei käytetä koulussa.. Seuraava logiikka selittä kolmen ohjelman tarpeen:
• Kuntoutusyksiköt ja Tietoteekit testaavat ohjelmien sopivuuden lapsen tai perheen kanssa omissa yksiköissään. Lapset saavat parin viikon ajan kokeilla (ja räätälöidä) niitä kotonaan. Tämä on hyvä palvelu, mutta
• Ohjelmia ei lainata kouluille (ei tutuiksi tehden eikä käyttöä varten)
• lasten ohjelmia, omistuksessa olevia tai lainassa olevia, ei kouluissa saa käyttää koulun laitteilla. Lapsen omilla laitteilla ohjelmia voisi toki käyttää koulussa, mutta kuka vastaa kadonneesta tai rikki menneestä ohjelmasta?
• koulussa saa käyttää vain koulun omia ohjelmia – mutta ei tietenkään lapsen omalla tietokoneella (ja mistä koulu kuulee ohjelmatarjonnasta?)
• lapsilla ei ole tietokoneita, mahdollinen työskentely tapahtuu luokan ainoalla koneella, sillä, millä aikuisetkin työskentelevät. Mahdollinen lisäkone on lapsen oma – oli sitten kyse puhesynteesistä (joka viisaasti on elämänhallinnan kannalta monipuolisesti käytössä tai ’kauheassa’ käytössä puheterapeuttien näkökulmasta – tai edes yksipuolisesti, enemmän tai vähemmän käytössä puhesynteesinä ilman kosketusta arkeen) tai sylitietokoneesta, jonka kunta (usein koti- ei koulukunta) tai perhe on hankkinut
• lapset eivät yleensä saa ohjelmia käyttöönsä mistään – koulutoimen byrokratia ei tunne ohjelmia tai ’appseja’ tai pitää niitä viihdeohjelmina. Sosiaalipuoli ei tunnista tarpeita ollenkaan, ovathan ohjelmat (heidänkin mielestä) korkeintaan viihdettä. Yhden ohjelman saaminen riittäköön siten vuosiksi. Yleensä ohjelmia ei kuitenkaan saa. Tässäkin asiassa, perheet maksavat opetus- ja kommunikointiteknologiasta, vaikka meillä on ilmainen peruskoulu ja vaikka hengittäminen, syöminen ja puheoikeus voidaan lukea ihmisen perusoikeuksiin. Perheet ovatkin, kuntoutusyksiköiden tavoin, ajan tasalla (joskus jopa niiden edellä). Kunnat ja koulut laahaavat vuosia tai vuosikymmenen perässä
• loppujen lopuksi, taloudellisesti jo kuiviin ajetut perheet kustantavat lähes kaiken: tietokoneet, apuvälineet ja ohjelmat – vietettyään ensin vuosia byrokratian syövereissä, mikä sulkee kehitysikkunoita ja aiheuttaa kaikille osapuolille kustannuksia
Kommunikointiapuvälineiden osalta lapset juuttuvat byrokratian sokkeloihin ja vaatimuksiin ’peppu edellä puuhun’ –kiipeilystä. Myös ’tuote etsii markkinoita’ –ajattelu on vallalla. Tavallisinta on kuitenkin lapsen putoaminen kahden tuolin väliin kotikunnassaan, sillä kunnan eri kustannuspaikat karttavat vastuuta ja kustannuksia ja/tai niiltä puuttuu tietoa siitä, mitä AAC on ja mitä se meiltä vaatii.
Koulukirjojen puute ei ole erityisopetuksen ainoa puute. Tilanne olisi helpompi ja puutteita voisi korvata ottamalla nykyaikainen erityispedagogiikan ajattelumalli ja opetusteknologia käyttöön. Sen nimi on AAC – erityispedagogiikka. Tutustu AAC- erityispedagogiikkaan ja Viittoma- ja kommunikointiopetukseen tarkemmin tämän nettisivun muiden otsikoiden alla. Tulokset ovat rohkaisevia.
Viranomaiset voisivat saada aikaan oppikirjakorvikkeet kaikkiin aineisiin lisäämällä viittomia ja symboleita Lexiaan (ja rahoittamalla hanke pitkään). Viittomin ja kuvin kommunikoivat lapset voisivat saada tarvitsemansa opetusvälineet. Toimiva kokonaisuus ala- ja yläasteille on tälle ryhmälle vähintään yhtä tärkeä kuin kirjojen opiskelu tavallisessa koulussa. Kun Opetushallitus on tuottanut oppimateriaalit vähemmistöuskonnoillemme, voisivat AAC -kirjat olla listalla seuraavina. Toivomme AAC –kielisten kirjojen tulevan markkinoille pikimmiten!
Tietokoneavusteinen opetus on tehokkaampaa kun äänet kuuluvat selvästi ja työtilassa vallitsee työrauha. Koulukirjakorvikkeet voisivat syntyä lisäämällä viittomia ja symboleita Lexiaan
Erityislapset jäävät ilman tietokoneita ja iPadeja kun byrokraatit eivät ’noita’ (lapsia) arvosta ja kun ’noi’ eivät edes osaa napittaa nappeja. Rivien välistä he ajattelevat, etteivät nämä lapset kykene käyttämään tietokoneita. Lisäksi apuvälineet ovat olleet erittäin kalliita ja siksi niitä on pidetty ylellisyytenä. Jotenkin laitteiden muuttuminen kömpelöistä, kalliista ja leimaavista näppäriksi jokamiehen välineiksi sumentaa päättäjien ajattelun. ”Eihän kyse voi olla APUVÄLINEESTÄ, jos se ei sellaiselta näytä. Minä ostan lapsilleni Ipadit huvitteluun, ostakaa tekin”. Tuntuuko tutulta?
.
Samalla kommunikointi voidaan siirtää tälle vuosisadalle – edullisesti, käyttäjäystävällisesti ei-stigmatisoivasti (ei leimaavasti)
Puheoikeus kuuluu inhimillisiin oikeuksiimme. Meillä on moraalinen vastii yhteiskuntamme heikoimmista. Yksinkertaisin toimin voisimme helpottaa kommunikointia ja nostaa erityisopetuksen tasoa.
Olisi hienoa, jos kaikki ammattiryhmät näkisivät AAC – erityisopetuksen ja vaihtoehtoisten kommunikointimenetelmien suomat mahdollisuudet edistää erityislasten kehittymistä ja elämänlaatua. Keskesiä ammattiryhmiä ovat tässä lääkärit, puheterapeutit, koulutoimenjohtajat, erityis(luokan)opettajat, psykologit, terapeutit, datapedagogit, hoitajat, assistentit (avustajat), päiväkoti-, iltapäiväkerho- ja vapaa-ajan henkilöstö, sosiaalityöntekijät ja muut vapaaehtoiset, vertaan lattialta ylimpään johtoon asti – myös poliitikot. Omaisasiantuntijat (erinomaisosaajat) ja käyttäjät tuntevat erittäin hyvin tarpeensa ja perustelevat toiveensa hyvin. He toivottavat edistysaskeleet erittäin tervetulleiksi. Olemme valovuosien päässä optimaalisesta tasosta osaamattomuuden ja välinpitämättömyyden takia. Puheoikeutta annostellaan, samoin oikeutta itsenäiseen elämään. Yksinkertaisin keinoin saisimme paljon aikaan. Se vaatisi meiötä kulkemistä samaan suuntaan.
Terry (Thérèse) Grahn
M.A., käyttäytymistieteilijä, pedagogi, MBA(Henley), erikoissairaanhoitaja, lobbari ja omainen.
Koulutettu kouluttaja, ohjaaja ja konsultti AAC:n (lo-tech, hi-tech), viittomien, AAC-erityispedagogiikan, oraailmotoriikan, kohtelun, huolenpidon ja hoivan (erityishuollon), substanssin ja prosessien osalta
Twitter AAC_Terry
www.puheoikeus.fi (Right to talk, yttranderätt)
KUVAT: Terry Grahn
SYMBOLIT: Widgit Symbolskrift, Boardmaker ja Proloquo2Go
